Tämä päivitys onkin mammakoira-aiheinen :) Pennuilla on kolmella silmät auki, huomenna ehkäpä sitten osalla lopuista. Otetaan kuvia sitten silmällisistä tuonnempana.
Tänään oli Vidan pesupäivä. Mammarainen kävi pesulla ja föönaus tehtiin ihanassa kesäillan auringonpaisteessa. Eipä montaa hetkeä lämpimässä illassa tarvinnut turkkia kuivata, kun oli taasen niin ihanan puhtoinen koira valmiina. Vidan turkista Sanni leikkasi talvella kuivat latvat pois ja nyt uusi aikuisturkki on musta, kiiltävä ja helppohoitoinen. Siinä ei ole pohjavillaa eikä se näytä juurikaan takkuuntuvan. Joitain pentujen maiskuttamia pieniä takunalkuja on tissien ympärillä, mutta muuten ei takkuja löytynyt. Nyt alkaa turkinkasvatus pentujen jälkeen ja Vidaa nähdään varmasti pitkässä turkissa myös näyttelykehissä viimeistään ensi vuonna.
Vida on ollut esimerkillinen äitikoira. Hellä ja huolehtivainen. Turhia ääniä ei pentulaatikosta ole kuulunut ja olenkin saanut jo reilun viikonpäivät nukkua yöt. Alkuun sitä on niin herkkäuninen, että herää pienimpäänkin ääneen eikä malta nukkua kunnolla. Monesti Vida nukkuu vieressäni yöllä, kun ei enää koko aikaa viihdy pentulaatikossa. Silloinkin Vida asettuu niin, että näkee jälkikasvunsa :) Hellyyttävää!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti