Nicolen

M I D S U M M E R-pentue

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Ekat hankinnat

Hmm... olenkohan vähän ajoissa :) No, en ole. Nimittäin tänään tarkoituksella hyppäsin miehen kyytiin, kun hänellä oli asiaa kaupunkiin ja päätin käydä eläinkaupassa katselemassa leluja pikkuväelle. Jotain pentuleluja on jemmassa, kaikki käyvät aina pesukoneen kautta ja ne jotka ovat vielä kelvollisia voidaan vielä seuraaville antaa ihmeteltäviksi. Mutta jokaiselle pentueelle ostan aina myös jotain uutta lelusta.

No, tällä reissulla mukaan tarttui lelujen lisäksi myös pentupakettiin laitettavia tarvikkeita. Ihan suosikeiksi meidän koirien keskuudessa tulleet pallot sekä jokaiselle naperolle opettelupannat ja pentuhihnat. Pentukaulaimia aletaan kokeilemaan sitten muutaman viikon päästä. Voi olla, etteivät ne kovin kauaa menekään, saatte sitten ostaa sopivan kokoiset itse, mutta näillä treenaillaan ainakin täällä kasvattajan luona. Mutta löysin eläinkaupasta ihanat pentuhihnat, joissa on kevyt lukko-osa. Ei paina ja vedä pienen kaulaa alaspäin. Jes!!! Niitä on aina niin vaikeaa löytää, vai olenko minä vain niin kranttu :)

Mutta tämä on sitten alkua pentupaketin keräämiseen... Siihen tulee mm. ruokaa, kampa, harja, shampoota ja hoito-ainetta, hiuspampuloita, leluja, nameja, puruluita, Nutrolin pentuöljyä, juomakippo,pentupanta ja pentuhihna, koiranpeti... Sellainen starttipaketti millä pääsee hyvin alkuun :)


Mikäköhän pallo mahtaa olla menossa Jussille :))




Laitetaan vielä kuvat uneliaista, tälläisia oli pentulaatikossa, kun tultiin kotiin :))





-   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti