Nicolen

M I D S U M M E R-pentue

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Pentusuunnitelmia

Pitkään pitkään harkittu yhdistelmä on toteutumassa. Sijoituskoirani Vida (Nicolen Major Mode) ja oma koirani Bobo (Nicolen Highway Star) ovat saamassa jälkikasvua. Tätä yhdistemää olen odottanut ja suunnitellut jo pidemmän aikaa. Tämä yhdistemä on monin tavoin tärkeä minulle ja henkilökohtainen.

Tämä on ensimmäinen kokonaan omilla Nicolen kasvateilla tehty yhdistelmä. Ainutlaatuinen jo siinäkin mielessä. Sukutaulussa molemmin puolin on monta mielenkiintoista koiraa.

Vida asuu Sannin ja Jyrin rakastavassa huomassa ja kavereina Vidalla on Nuppu ja Fani. Vida on helmikuussa kaksi vuotta täyttänyt, kaunis, ryhdikäs, hyvärakenteinen, hyvän kokoinen, täyden hampaiston ja oikeanlaisen purennan omaava narttu. Vidalla on 0/0 polvet ja puhtaat silmät. Vida on mukavanluonteinen, herkkä ja ajoittain villikin narttu. Näyttelyistä se on saanut useamman kerran vara-sertin.

Bobo on puolitoistavuotias, vilkas, eläväinen ja itsevarma. Se on kookas, hyvärakenteinen, mielettömän hyvälaatuisen turkin omaava uros. Bobolla on myös kaikki hampaat, kuten Vidallakin (ei hammaspuutoksia) sekä oikea purenta. Bobolla on myös 0/0 polvet ja puhtaat silmät. Molemmilla suorat eturaajat. Näyttelyistä Bobo on saanut kaksi kertaa SERTin ja ollut kerran ROP, kerran VSP nuoresta iästään huolimatta.

Vida siis astutettiin huhtikuussa ja kuulemani mukaan merkkejä pikkuisista olisi jo ilmassa :))

Pentuja odottelemme heti juhannuksen jälkeen.

Pentueen sukutaulun näet tästä linkistä


Vida



Bobo


(C) Anni Hassinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti